keskiviikko 21. elokuuta 2013

Auts!

Hannele MRSL-blogin takaa sai minut ajattelemaan kysyessään, "Odotatko sinäkin aina vain seuraavaa lomaa?". Pointtina tekstissä oli, että jos työ aiheuttaa vain katkeruutta ja ankeaa oloa, olisi syytä tehdä jotain muuttaakseen asioita eikä jäädä lantaan rypemään. Pätee toki muihinkin tekijöihin kuin työhön.

Tunsin pienen piston nilkassani, kun täälläkin tuo marmatusosasto on ollut melko painavassa roolissa, ja lähtökohtaisesti nimenomaan ankean duunitilanteen takia. Oltuani kesäloman jälkeen neljää päivää töissä itkin itseni uneen työpaikan ankeuttajien takia. Myönnän olevani kateellinen kaikille, jotka pitävät työstään edes muutamana päivänä viikossa.

Mutta! Ja tähän tulee se tärkeä mutta ;). Ryven kyllä lannassa, koska johonkin se kaikki paha olo pakko purkaa, mutta yritän myös tehdä asialle jotain. Tällä sivulauseella oikeutan siis ulinani. Uutena vuotena päätin keskittyä enemmän niihin mukaviin puoliin elämässäni. Joita siis on paljonkin! On vaan syvästi synkkää, kun suurin osa päivästä menee ankeissa oloissa.

Ja sitä paitsi! Yritän muokata työtäni parempaan suuntaan, mutta toisia ihmisiähän minä en voi muuttaa. Matoja on koukuissa ja sitä rataa. Fakta kuitenkin on, että lähteä en voi ilman uutta hommaa, koska asuntolaina ei maksa itse itseään takaisin, ja vielä ei olla siinä pisteessä, että koko muu elämä pitäisi laittaa remppaan tyhmän työn takia. Teen siis työn ulkopuolisesta elämästä mahdollisimman mukavaa harrastusten avulla: ihana moderni jatkui taas viime viikolla ja uskalsinpa tosiaan palata myös balettitangon juurelle. Ja muutaman viikon kuluttua astun takaisin koulutielle, virkistämään ruostunutta ranskaani. Oma tärkeä osansa on tietysti ystävillä, niin niillä pitkäaikaisilla luottopilareilla kuin teillä mahtavilla bloginaisillakin, joilta aina saa tukea, kun horjuttaa.

Joten, it's not all bad, kuten Lontoossa sanottaisiin! Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu :).

lauantai 17. elokuuta 2013

Kesäkaupungit Porvoo ja Hanko

Ei blogia ilman kesäretkiä Suomen kesäkaupunkien kärkikaksikkoon, Porvooseen ja Hankoon. Minäkin pääsin lomallani käymään molemmissa näissä, jopa ensimmäistä kertaa. Kyllä, olin Porvoossakin turistimielessä vasta ensimmäistä kertaa, vaikka joissain muissa merkeissä siellä onkin tullut pikaisesti aiemmin piipahdettua. Ja tosiaan Hankokin oli vain näkynyt kavereideni FB-statuksissa, lähinnä Regatan aikaan. :) Olikin siis aika korjata tämä aukko sivistykessä!

Porvoossa kävin äitini ja veljeni kihlatun kanssa päivänä, joka valkeni Stadissa hyvinkin synkkänä, mutta onneksemme sadepilvet kiersivät kohteemme säädyllisen välimatkan päästä. Jokunen kevyt tippa taisi niskaan tulla, mutta iltapäivää kohti aurinkokin näyttäytyi ja pitkähihainen paita kävi kuumaksi. Kiersimme kunnon turistien tavoin vanhan keskustan ja söimme herkulliset lounassalaatit jokirannassa. Tuliaisiksi raahasin miljoona pakettia serviettejä, suloisen teepurkin, uuden kylppärituoksun (siis sellaisen, mihin tökätään niitä tikkuja pystyyn) ja suklaata. Päivä oli varsin hauska pilvisyydestä huolimatta ja floridalaiselle sister-in-law-to-be:lle varmasti mieluisa.

Söpöt ulkokalusteet.

Kirkonmäkeä.

Hehkeä matkaseurani: sister-in-law-to-be & maman.

Kirkossa.

On siellä joki.

Omnom, salmiakki-valkosuklaalevy tarttui täältä mukaan.

Söpöjä taloja karkkiväreissä.

Lounasaikaan aurinkokin jo porotti.

Maut kohdillaan, nams!

Hankoon lähdimme sitten Miehen kanssa melko lailla ex-tempore elokuun ensimmäisenä lauantaina. Tuli olo, että vielä voisi hyvin tehdä jotain kivaa, kun lomaakin on reilusti jäljellä, ja lähialueet pursuavat kivoja päiväretkikohteita. Kumpikaan ei ollut käynyt Hangossa aikaisemmin, joten se valikoitui lopulta helposti määränpääksemme. Pääsimme liikkeelle tuttuun tyyliimme "heti aamusta", joten retkipäivämme painottui kevyesti sinne iltapäivän ja alkuillan puolelle. Mutta mikäs siinä, Hanko-kokemus herkkulounaineen ja biitsillä loikoiluineen oli erittäin onnistunut niinkin!

Sanoisin, että kelit kohdillaan.

Ei oltu ainoat liikkeellä!

Kuhinaa.

Kamerakin oli sitä mieltä, että maisema voitti roséen,
mutta koska pinkki shampanja ei ole koskaan huono saati väärä valinta, niin maisema oli siis varsin ässä sekin!

Hangon Makaronitehtaan herkut, naminams.

Täällä on varmasti kiva bilettää elokuun pimenevissä, lämpimissä illoissa.

Pikkukojukauppoja.

Suomen Monaco? Jotain pokerimeininkiä tuolla oli meneillään.

Haistatko meren?

Pääasiallinen määränpäämme: Kasinonranta.

Legendaarinen uimakoppi!
Nämähän jo nähtiin, mutta silti. Varpaat biitsillä!
Släbärit luonneroolissaan.
Pahoittelut hennosta sisällöstä ja älyttömästä kuvatulvasta! :)

tiistai 13. elokuuta 2013

Totaalisen lomalla

Olipahan loma! Aivan mahtava, upea, täydellinen. En enää koskaan suostu lyhyempään kuin neljän viikon kesälomaan, kyllä oli luksusta!

Varpaat näkivät vähän kaikenlaista:

Merikarvian villasukkalämpötilat.

Nizzan kivisen biitsin.

Nizzan hotellin altaan.

Hangon hiekat.

Ja muutama rantamaisemakin ikuistui:

Cannes ja Välimeri.

Nuuksio ja Hynkänlampi.

Arkeen paluu oli sitten toki karuakin karumpi. Duuni ei ollut taianomaisesti muuttunut unelmien hommakseni loman aikana, mutta nyt en halua siitä valittaa. Kaipa näillä asioilla on tapana ratketa, tavalla tai toisella. Toivossa on hyvä elää!

Ekan arkipäivän kruununa unohdin avaimet kotiin lähtiessäni tanssitunnille ja Mieshän oli illan kiipeilemässä. Puhelin repussa. Istuin sitten puolitoista tuntia rapussa kivikovilla portailla ja annoin hien kuivua :D. Kaikin puolin maanantai!

PS. Tänään kävin testaamassa, onko 15 vuotta tarpeeksi pitkä aika lapsuuden traumoille parantua. Tämän syksyn uusi harrastus nro 1: balettitunnit! (Vastaus: menen jatkossakin!)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...