keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kevätpuuskat

Tuntuu, että välillä olisi virtaa kuin pienessä kylässä (esim. viime lauantaiaamupäivänä) ja sitten seuraavana hetkenä sitä vaan makaa reporankana saamatta mitään aikaiseksi (esim. koko viime sunnuntai). Hirmuisesti olisi juttuja, joista kirjoittaa, mutta kun ne tarmonpuuskat tuppaavat loppumaan sillä sekunnilla, kun pitäisi koneen ääreen istahtaa.

Tällä hetkellä kirjoittamista hidastaa myös oikean käden hirmuisen kipeäksi äitynyt ranteenseutu - lääkärireissulta vaikuttaa.. :( Mutta jospa saisin nyt kuitenkin edes jotain jaettua, kun kerran "asiaakin" olisi!

Viime perjantaina lähdin töistä ajoissa, naistenpäivän kunniaksi, ja pysähdyin puolittain hetken mielijohteesta matkan varrella Morsmaikussa, jossa liiketoiminnan lopettamisen takia tyhjennetään myymälää isoin alennuksin (tällä hetkellä ikkunoiden mainoslaput sanovat -80 %). Myynnissä siis ovat juuri ne mallit ja koot, joihin mallipuvut on tehty, eli sopiva joko löytyy tai sitten ei.  Joitain pieniä muutoksia (kavennukset, lyhennykset) ilmeisesti tekevät, mutta käsittääkseni eivät lähde ompelemaan uutta pukua juuri sinun mitoillasi.

No, tämän matamin mitat sattuivat sopimaan just eikä melkein yhteen ihanaan ruskeaan olkaimettomaan kotelomekkoon. Häitä on tälle vuodelle luvassa ainakin kolmet, joten eiköhän mekko pääse piankin jo tuulettumaan :). Lisäksi mukaan tarttuivat melkoisen kauniit pitsiset korkkarit, juuri sellaiset ihanat hääkengät, joita en omiin häihin "saanut" ostaa :D. Käyttöön pääsevät nuokin, luultavasti ennemmin kuin myöhemmin. Kuvia näistä ihanuuksista ei sen sijaan vielä ole, kun unohdin ne tuoreeltaan valossa kuvata, mutta lupaan kaivella kaappeja tässä joku hetki, kun tuo valonkin määrä koko ajan lisääntyy.

Samaan perjantaienergiapuuskaan lasken mukaan myös lauantain, jolloin osteopatia-ajan takia piti jalkautua kaupungille jo aamupäivästä. Kotimatkalla saatoin sitten ihan pikkuisen kurkkia sisustuspuoteihin... ;) Tyhjin käsin ei tarvinnut silloinkaan kotiutua: kukat maljakkoon, uudet keväiset tabletit pöydälle ja suussasulavan ihanat cupcaket omaan ja Miehen mahaan. Slurps! Ehdimme myös siivota koko kämpän, ja kyllä oli ihanaa tyhjentää tasoja ja nurkkia mitä omituisimmista paperipinoista ja oudosta romusta. Vielä kun joku pesisi ikkunat ;).


Melkein jaksoin asetella nätisti, mutta sitten kuitenkaan en :)

Lauantai-ilta kului ystävän yllätyssynttäri-illallisella huikean hyvän ruuan ja riittävän monen viininlasillien äärellä. Taisin ajautua johonkin outoon pakkojuomistilaan, kun seurueen kuudesta naisesta kolme oli raskaana ja yksi synnyttänyt (kolmannen lapsensa) paria viikkoa aiemmin.. Hirveät angstit omasta elämästä ja mitäsitänytpitäisitehdäkunkaikkimuutpukkaamuksujapaitsime... Sunnuntaina olo sitten olikin juuri sen mukainen kuin olettaa voi :D. Silloin nautittiin siististä kodista, iltapäivällä kyläilemään tulleista ystävistä ja herkullisista blineistä (vihdoin!). Ja mentiin aikaisin nukkumaan liskodiskoa peläten..

Alkuviikkoa onkin sitten hallinnut tämä kipeytynyt ranne. Siirsin töissä hiiren vasemmalle kädelle, ja sekös se on ollut hauskaa! Tahti hidastunut melkein puoleen.. Lepo, tukiside ja Felden-rasva eivät sanottavasti ole kipua helpottaneet, joten suuntaan lekurin pakeille luultavimmin huomenissa. Vaikka tuskinpa siellä mitään muuta apua osataan tarjota, mutta syy olisi hyvä saada selville.

PS. Häämatkatarinakin jatkuu, kunhan saan niitä pihkuran kuvia käsiteltyä..

4 kommenttia:

  1. Kävit sä Perobassa lauantaina? Olin siellä ohikulkumatkalla, kun räkäpäissäni pyörähdin keskustassa. Ihan saletisti törmättiin oviaukossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kävin! :D Nollat taulussa, niinkuin asiaan kuuluu, mutta muistan kyllä väistelleeni oviaukossa :) Vähänkö hyvä sattuma!

      Poista
    2. Mulla kävi silloin mielessä, oisko pitänyt pysähtyä ja vaihtaa edes pari sanaa. Mut olin just lähdössä kotiin, kun flunssa ei oikein enää pitänyt kovin hyvin tolpillaan. Ihan hyvä etten sit saattanut sua tarttumisvaaraan, ens kerralla parempi onni ;)

      Poista

Kaunis kiitos kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...