keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Ordning by Ikea

Huomasimme uudessa kodissamme hyvin nopeasti, että etenkin makuuhuoneessa kaappitilaa on naurettavan vähän kahdelle ihmiselle. Niinpä Mies sai oman systeeminsä, ja minä jäin haaveilemaan jonkinlaisesta lipastosta. Ajatukset eivät oikeen missään vaiheessa konkretisoituneet kunnolla, joten homma "vähän" venyi. Ihan kivastihan tuolla suljettuun kaappiin tarkoitetulla verkkokorivirityksellä pärjää..

Sanomattakin lienee selvää, että normitilanteessa tuolia ei käytännössä näe ollenkaan.. :D

Menneenä viikonloppuna turkuilimme (vähänkö hieno ilmaisu!) ja kotimatkalla sitten "pistäydyimme" muutamissa sisustusaiheisissa liikkeissä. Mukaan tarttui sitä sun tätä, mm. ikkunoidenpesulaite ja takkavälineet. Mutta kirsikkana kakussa totta kai kassilinen Ikeaa.

Tässä vaiheessa on sanottava, että hermo oli jo meikäläiselläkin mennyt tuohon avokorihässäkkään, joten voin vain kuvitella, että Mies on repinyt pelihousunsa jo aika monta kertaa. Krhm. Siispä tavoitteena oli se, että kaupasta ei poistuta ilman jonkinlaista säilytysratkaisua. Vertailin siinä sitten laatikostoa jos toistakin, ja lopulta päädyin valitsemaan yksilön, joka ei ollut liian kamala, liian kopio tai liian kallis. Ihan kiva siitä minusta tuli :).

Brusali, tuunattuna erilaisilla vetimillä. Alkuperäiset olivat himpun liian maalaisromanttiset omaan makuun.

Alkuperäisessä mallissa en tosiaan tykännyt laatikoiden vetimistä niin hirmuisesti, mutta nehän oli sitten "yksinkertaista" vaihtaa erilaisiin. Tuosta tuli tuollainen vähän jännä, koska ainoa toinen vastaavanlevyinen yhtenäinen vedin oli aivan susiruma. Mutta hyvä tästä tuli, ja sopii meille. :)

Ikeahan ei olisi Ikea, ellei jokin olisi taas mennyt vähän sinne päin. Toisen takatukipuun reiät oli porattu väärälle puolen, joten takaosaan tulleen taustavanerin pujottaminen eriparisiin uriin sai mielenkiintoisia piirteitä... Puukkoa jouduttiin pololle näyttämään, mutta "itte tein, säästin satasia", ja kaluste pysyy koossa ja pystyssä ja laatikot menevät perille asti kiinni! :D

Joka tytöllä tulisi olla kaksi joogamattoa, sillä koskaan ei tiedä, milloin niitä molempia tarvitsee yhtäaikaa!
(Erikoinen tuo sininen valojuova vasemmassa reunassa, mitä lie aamuvaloheijastuksia.)

Se on muuten kuulkaas niin, että enää yksi työpäivä jäljellä, ja sitten karavaani kääntää keulan kohti pohjoista! Rukan lumiset rinteet ja ladut odottavat, ja niin odotan kyllä minäkin!

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Meilläkin on vielä "muutama" väliaikaisratkaisu kotona odottelemassa syrjäyttämistään jollain kivemmalla...

    PS. Haastoin sut, kurkkaa mun blogistani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos! Yritin kommentoida jo lomalla, mutta pirskutan blogger-appi on niin tunari, ettei onnistunut.. Tartun tähän hetimmiten!

      Poista

Kaunis kiitos kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...