Yhdessä vuodessa

Päivälleen vuosi sitten kuljin pitkin New Yorkin helteisen kuumia katuja kesälomani osalla 2, yhdessä äitini kanssa. Aamulla jonotimme musikaalilippuja, päivällä lauttailimme Staten Islandille ja illalla nautimme taiteesta Chicagon jazztunnelmissa.

Kuva 28.8.2013

Ja vähääkään en osannuta aavistaa, mitä tuleman pitäisi ja missä tänään olisin.

Syyskuussa sain ensin lomautusilmoituksen ja seuraavaksi täytin pyöreitä vuosia. Identiteettikriisi kävi syvimmässä kuopassaan, josta tie oli onneksi vain ylöspäin. Lokakuussa aloitin mentorointiohjelmassa ja tein kivaa osa-aikaista projektityötä. Muistan, että valoa tuntui riittävän aina marraskuullekin asti. Keräsin rohkeutta osallistua juoksutapahtumaan ja suunnittelin valokuvaustaitojeni kasvattamista.

Joulukuussa ladattiin akkuja ensin pohjoisen lumisissa maisemissa ja vuoden huipentumana palmujen katveessa pikkuveljeni häissä.

Uusi vuosi toi tullessaan uuden elämäntilanteen, kun Mies vaihtoi asuinpaikkaa Tanskaan. Vapaaherratar kävi ensimmäisen kerran paikan päällä helmikuussa - ja voi sitä ikävää kotiinpaluun jälkeen...

Kevät ja ensimmäiset auringonpilkahdukset ja lupaukset tulevasta tulivat esiin maaliskuussa, lähes pyytämättä ja yllättäin. Huhtikuussa elämä oli jo asettunut uomiinsa, rutiinit yksinelossa sujuivat. Toukokuussa oli aika lunastaa talvella tehdyt juoksulupaukset ja kyllä taas kannatti, vaikka fiilikset vaihtuivatkin melkoisesta epätoivosta viimeisten kilometrien euforiaan.

Aaltoliikkeen mukaisesti harjalta oli aika suistua hetkeksi takaisin alhoon, suunta tuntui olevan hukassa muuallakin kuin vain blogissa. Heinäkuu ja helteet palauttivat iloisen mielen, ja superlyhyt lomakin käytettiin maksimaalisesti hyödyksi.

Ja niin olemme jälleen elokuussa. Päivässä, jolloin olen tehnyt ensimmäiset työni oman yritykseni nimiin. Ihan tätä en vuosi sitten Brooklyn bridgeä ihastellessani kyllä tullut ajatelleeksi. ;)

Suunta hukassa

Hmm. Pieni blogini on ollut olemassa kahden vuoden ajan. Kun selailen vanhoja kirjoituksia, ei sitä kuuluisaa punaista lankaa tahdo oikein löytyä. Tällä hetkellä tägipilven johtopaikoilla komeilevat tunnisteet arki, koti, valokuvaus, 365 ja reissut.

Arki
No sitähän se on. Sotkuinen kämppä, satunnaisia ravintoarvoiltaan kyseenalaisia ruokailuhetkiä, pyykkivuoret. Vielä kesäkuun ajan myös melkoisen yksinäistä. Vaikeaa on keksiä tikusta asiaa.

Koti
Mennee pitkälti käsi kädessä tuon edellisen kohdan kanssa. Rahapussi, saatikka neliöt, eivät kannusta jatkuvaan sisustuksen uusimiseen. Parveketta tai pihaa ei ole. Ikkunasta ei näy mieleenpainuvia maisemia. Tyhjänä kolisee.

Valokuvaus
Tässä painitaan sellaisessa höyhensarjassa, ettei paremmasta väliä. Taidot vastaavat lähinnä taaperotasoa, vaikka intoa olisikin oppia lisää. Mutta onko toisen oppimisen seuraaminen millään tasolla kiinnostavaa?

365
Vahvasti liittyy valokuvaukseen. Tämä projekti on kyllä ollut tekemisensä arvoinen, vaikka kuvien taso onkin heitellyt laidasta laitaan. Tällä hetkellä myös vahvasti ainoa asia, joka enää tätä blogia sisällöllisesti pystyssä pitää.

Reissut
Tämä on eräänlainen villikortti. Salakavalasti se on hiipinyt kärkikastiin, vaikka mitenkään säännöllisesti reissupostailuja ei ole ollut. Matkustaminen onkin minulle (ja toki Miehellekin) mieluista puuhaa, ja kyllähän me joka vuosi johonkin pois kotoota suuntaamme, useitakin kertoja.

Toinen hmm. Matkoja kuvineen olisi bufferissa reilusti. Matkapäiväkirjakertomuksia ei kyllä määräänsä enempää etenkään vuosien takaisista reissuista jaksa kirjoittaa (puhumattkaan lukemisesta!), mutta olisko tässä silti pienen pieni mahdollisuus puhaltaa elinvoimaa tälle kuitenkin niin kivalle harrastukselle?

Vieläkö blogosfäärissä on tilaa yhdelle matkablogille?

Loksahteluja

Muutamien viime päivien aikana on tapahtunut jänniä asioita. Erilaisten sattumusten ja suhteiden kautta olen päässyt tapaamaan todella mielenkiintoisia ihmisiä, haastamaan omaa tapaani olla ja toimia, pohtimaan itseäni uusista kulmista ja todella miettimään elämääni ja itseäni. Ja, koska niin universumi tuppaa toimia, olen myös törmännyt erittäin inspiroiviin teksteihin. Ensin tähän blogautukseen by Sara K ja tänään käteeni tuupattiin (myös Eevan esittelemä) Saku Tuomisen hyvän elämän lyhyt oppimäärä.

Luin kirjan suurin piirtein samalta istumalta, noin tunnissa. Useita kohtia luin uudestaan ja uudestaan, nyökkäilin ja vuodatin kyyneliä, kun hain ja löysin yhtymäkohtia omaan elämääni ja tilanteeseeni. En voi kuin suositella, ihan kaikille, ihan missä vaan elämäntilanteessa.

Aivokopassani siis loksahtelee tällä hetkellä toden teolla, kun asettelen palasia paikoilleen ja kaivelen jähmettyneitä osasia naftaliinista takaisin etualalle. Iltaisin olen aivan rättipoikkiväsynyt, mutta aamuisin herään virkeänä hyvien unien jälkeen.

Kirsikkana kolmekymppiskakkuni päälle voi asettaa tänään sovitun osa-aikaisen friikkusopimuksen loppuvuoden kestävästä, omaa osaamistani hyödyntävästä ja kehittävästä proggiksesta. Tänään elämä hymyilee. :)

Iloinen vanhus :)

Päivien viemää

Täällä vietän viimeisiä vuosilomapäiviä ennen palkanmaksun päättymistä. Lymyän peiton alla ja kuuntelen kattoon ropisevaa sadetta ja jyrisevää ukkosta.

Potentiaalisia uusia duunipaikkoja on ilmoitusten perusteella enemmän kuin uskalsin toivoakaan, mutta joku minua hidastaa. Hakemukset aloitan, mutta sitten ne jäävät kesken. Pelkään jo etukäteen, etten kuitenkaan saa paikkaa, joten miksi ylipäätään hakea. Pinossa on varmasti sataviisikymmentä minua parempaa ja pätevämpää hakijaa.

Huoh. Asennekorjauksen paikka.

Toisaalta olen antanut itselleni luvan näinä ensimmäisinä päivinä myös huokaista ja palautua melkoisen kuluttavasta ja rankasta työilmapiiristä. Nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Ehkä en olekaan vielä valmis uusiin haasteisiin, vanhat murheet pitää ajaa ensin alta pois. Puhdistaa pää ja mieli.

Eiköhän se intokin sieltä kohta tule esiin. :)

Auts!

Hannele MRSL-blogin takaa sai minut ajattelemaan kysyessään, "Odotatko sinäkin aina vain seuraavaa lomaa?". Pointtina tekstissä oli, että jos työ aiheuttaa vain katkeruutta ja ankeaa oloa, olisi syytä tehdä jotain muuttaakseen asioita eikä jäädä lantaan rypemään. Pätee toki muihinkin tekijöihin kuin työhön.

Tunsin pienen piston nilkassani, kun täälläkin tuo marmatusosasto on ollut melko painavassa roolissa, ja lähtökohtaisesti nimenomaan ankean duunitilanteen takia. Oltuani kesäloman jälkeen neljää päivää töissä itkin itseni uneen työpaikan ankeuttajien takia. Myönnän olevani kateellinen kaikille, jotka pitävät työstään edes muutamana päivänä viikossa.

Mutta! Ja tähän tulee se tärkeä mutta ;). Ryven kyllä lannassa, koska johonkin se kaikki paha olo pakko purkaa, mutta yritän myös tehdä asialle jotain. Tällä sivulauseella oikeutan siis ulinani. Uutena vuotena päätin keskittyä enemmän niihin mukaviin puoliin elämässäni. Joita siis on paljonkin! On vaan syvästi synkkää, kun suurin osa päivästä menee ankeissa oloissa.

Ja sitä paitsi! Yritän muokata työtäni parempaan suuntaan, mutta toisia ihmisiähän minä en voi muuttaa. Matoja on koukuissa ja sitä rataa. Fakta kuitenkin on, että lähteä en voi ilman uutta hommaa, koska asuntolaina ei maksa itse itseään takaisin, ja vielä ei olla siinä pisteessä, että koko muu elämä pitäisi laittaa remppaan tyhmän työn takia. Teen siis työn ulkopuolisesta elämästä mahdollisimman mukavaa harrastusten avulla: ihana moderni jatkui taas viime viikolla ja uskalsinpa tosiaan palata myös balettitangon juurelle. Ja muutaman viikon kuluttua astun takaisin koulutielle, virkistämään ruostunutta ranskaani. Oma tärkeä osansa on tietysti ystävillä, niin niillä pitkäaikaisilla luottopilareilla kuin teillä mahtavilla bloginaisillakin, joilta aina saa tukea, kun horjuttaa.

Joten, it's not all bad, kuten Lontoossa sanottaisiin! Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu :).