perjantai 6. kesäkuuta 2014

Suunta hukassa

Hmm. Pieni blogini on ollut olemassa kahden vuoden ajan. Kun selailen vanhoja kirjoituksia, ei sitä kuuluisaa punaista lankaa tahdo oikein löytyä. Tällä hetkellä tägipilven johtopaikoilla komeilevat tunnisteet arki, koti, valokuvaus, 365 ja reissut.

Arki
No sitähän se on. Sotkuinen kämppä, satunnaisia ravintoarvoiltaan kyseenalaisia ruokailuhetkiä, pyykkivuoret. Vielä kesäkuun ajan myös melkoisen yksinäistä. Vaikeaa on keksiä tikusta asiaa.

Koti
Mennee pitkälti käsi kädessä tuon edellisen kohdan kanssa. Rahapussi, saatikka neliöt, eivät kannusta jatkuvaan sisustuksen uusimiseen. Parveketta tai pihaa ei ole. Ikkunasta ei näy mieleenpainuvia maisemia. Tyhjänä kolisee.

Valokuvaus
Tässä painitaan sellaisessa höyhensarjassa, ettei paremmasta väliä. Taidot vastaavat lähinnä taaperotasoa, vaikka intoa olisikin oppia lisää. Mutta onko toisen oppimisen seuraaminen millään tasolla kiinnostavaa?

365
Vahvasti liittyy valokuvaukseen. Tämä projekti on kyllä ollut tekemisensä arvoinen, vaikka kuvien taso onkin heitellyt laidasta laitaan. Tällä hetkellä myös vahvasti ainoa asia, joka enää tätä blogia sisällöllisesti pystyssä pitää.

Reissut
Tämä on eräänlainen villikortti. Salakavalasti se on hiipinyt kärkikastiin, vaikka mitenkään säännöllisesti reissupostailuja ei ole ollut. Matkustaminen onkin minulle (ja toki Miehellekin) mieluista puuhaa, ja kyllähän me joka vuosi johonkin pois kotoota suuntaamme, useitakin kertoja.

Toinen hmm. Matkoja kuvineen olisi bufferissa reilusti. Matkapäiväkirjakertomuksia ei kyllä määräänsä enempää etenkään vuosien takaisista reissuista jaksa kirjoittaa (puhumattkaan lukemisesta!), mutta olisko tässä silti pienen pieni mahdollisuus puhaltaa elinvoimaa tälle kuitenkin niin kivalle harrastukselle?

Vieläkö blogosfäärissä on tilaa yhdelle matkablogille?

4 kommenttia:

  1. Matkoja kuvineen kehiin vaan, niistä on aina ihana lukea, katsella ja fiilailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puusilmä luuli jo vastanneensa tähän.. Mutta kiva homma, siirretään fokusta enemmän matkojen suuntaan :)

      Poista

Kaunis kiitos kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...