torstai 10. heinäkuuta 2014

Rivieralla: Nizza

20.-21.7. ja 25.7.2013

Nizza on Ranskan Rivieran pääkaupunki, jolla on hyvin pitkä historia matkailukohteena. Keskiaikainen Vanhakaupunki (Vieux Nice tai Vieille Ville) on täynnä ravintoloita ja turistikrääsämyymälöitä, uudessa keskustassa ovat sitten kaikki muut shoppailumahdollisuudet. Koko kaupungin mitalta kulkee pikkukivistä rantaa, josta (muistikuviini verrattuna) yllättävän paljon oli julkista ja ilmaista pätkää. Isoilla hotelleilla on yleensä kuitenkin myös omat tai muuten yksityiset, maksulliset rannat tuoleineen ja aurinkovarjoineen.

Hotelli (Radisson Blu) tuli valittua vähän summamutikassa. Halusin tarpeeksi hyvätasoisen huoneen, ulkouima-altaan ja helpon ranta-accessin, ja kaikki nämä kyllä toteutuivat. Hinta oli odotetun korkeahko, mutta ei mitenkään poikkeuksellinen muihin vaihtoehtoihin verrattuna. Sijainti sen sijaan oli kökkö, ja siihen suhteutettuna hinta oli lopulta mielestämme liian kova.

Näkymä hotellin kattoterassilta, jossa kävimme pariin otteeseen aamupalalla ja kerran drinkeillä+illallisella.

Hotelli sijaitsi siis sinällään ihan mukavasti rantabulevardi Boulevard des Anglais'n varrella, mutta niin kaukana kaikesta keskustan menosta ja meiningistä, vanhastakaupungista puhumattakaan, että kaikkiin siirtymiin piti varata tuhottomasti aikaa. Periaatteessa hotellin vierestä meni useita bussilinjoja keskustaan suhteellisen usein, mutta kun komboon lisätään hyppysellinen ranskalaista mentaliteettia, niin kyllä niitä bussejakin sai tovin ja toisen odotella ja ruuhkaisen hikisissä sisätiloissa vielä matkustaakin.. :D Hotelli toki oli ottanut tämän huomioon ja kuljetti asukkejaan ilmaisella shuttlella aamupäivisin ja iltaisin melkein keskustaan ja takaisin (hurjan kätevästi tunnin välein). Melkein siksi, että bussin jättöpaikalta oli vielä useita kilometrejä keskeisimmille huudeille. Ensimmäisenä iltana ei tätä tajuttu, ja niinpä käveltiin hotellilta asti melkein tunti etukäteen varaamaamme ravintolaan vanhaankaupunkiin...

Ensimmäisen illan bistrossa.

Sää oli mahtavan kuuma ja aurinkoinen koko ajan. Lisäksi myös poikkeuksellisen kostea, mistä johtuen lähes pelkästä ajattelusta sai hikipisarat otsalle ja paidan läpimäräksi.. Rannalla tai uima-altaalla olisi voinut olla aamusta iltaan, jos ei olisi halunnut tehdä mitään muuta :).

Nizzassa on useita merkittäviä taidemuseoita hienoine kokoelmineen, mutta me olimme tehneet päätöksen vain yhdestä museokäynnistä ja tällä kertaa arpa osui Nizzan kaupungin historiasta kertovaan Villa Massenaan. Siellä olikin hyvä vilvoitella muutama tunti karussa keskipäivän kuumuutta heti ensimmäisenä kokonaisena matkapäivänä sunnuntaina ;).


Tämän kuvan jälkeen meille tultiin ystävällisesti ilmoittamaan kuvaamisen olevan kielletty sisätiloissa.

Jos majoitus on paremmalla sijainnilla kuin meillä, Nizzassa pääsee parhaiten kävellen paikasta toiseen. Keskustassa menee yksi raitiolinja (laajennustyöt käynnissä), mutta se ei hurjasti auta turistia. Busseja menee paljon ja ne ovat naurettavan halpoja - kymmenen kerran lippu maksaa 10 euroa, yksittäinen matka 1,50 e. Samalla lipulla voi matkustaa koko Ligne d'Azurin alueella, eli myös Monacoon ja Cannes'iin ainakin, ellei jopa siitäkin pidemmälle. Me tosiaan testailimme busseja pariinkin otteeseen hotellin hutisijainnin takia, ja ihan kohtalaisesti sekin sujui. Aikataulut nyt ovat vähän sellaista olankohauttelumallia, mutta hei, ollaan kuitenkin etelässä! ;) Keskusta-alueella on myös kivoja kaupunkipyöriä, mutta niitä ei testattu.



Pienimmälläkin kujalla on oma leipomonsa.

Ravintoloita on miljoona. Oikeasti. Suurimmasta osasta saa varmasti hyvää ruokaa, ja jos jaksaa kävellä sen muutaman klassisen korttelin turistiaukioilta poispäin, hinnatkin laskevat kivasti (ensimmäisen iltamme kolmen ruokalajin mättösetti + pullollinen viiniä söpössä korttelibistrossa taisi olla yhteishinnaltaan sellaiset 50 euroa, ei paha). Tosi monet "nimekkäät" paikat ovat myös pieniä ja varaus kannattaa, jos ehdottomasti haluaa tiettyyn raflaan tiettynä päivänä. Ja luonnollisesti ne varataan nopeasti täyteen.. Lisäksi useimmat näistä paikoista ovat maanantaisin suljettuina. Me jätimme Michelin-paikat suosiolla väliin ja haimme paikkoja LP:n ja Yelpin avulla (tosin tässä mentiin vähän metsään: Yelpiä käyttävät tuolla seudulla lähinnä jenkit, joten paikat ovat sitten takuuvarmasti täynnä jenkkejä..)

Ruoka oli tosi hyvää yhtä paikkaa lukuunottamatta - ja sielläkin se oli ihan mukiinmenevää Miehen mielestä, mutta siellä kävi myös se "perinteinen" kielikämmi. Paikka oli aivan täynnä ihmisiä ja tarjoilijat vaikuttivat superkiireisiltä. Menu oli epätyypillisen pitkä, enkä oikein ehtinyt kunnolla päättää, mitä haluaisin, kun tilaus jo piti tehdä. Silmäilin listaa vielä nopeasti ja ajattelin, että okei, otan tuota karitsan "jotain", en nyt jaksa tarkistaa sanaa sanakirjasta, ei voi mennä pahasti pieleen.. Juuei! :D Jäi sitten karitsan munuaiset (ei sentään kivekset) tältä tädiltä syömättä, ja maha himpun kurnien piti raflasta poistua. Loppureissusta tarkistin jokaisen sanan, ja luottamus omaan kielitaitoon mureni kyllä aivan kokonaan.

Omasta mielestäni parasta viihdettä kaupunkilomilla on käveleskellä ees-sun-taas, istahtaa kivaan kuppilaan kylmälle tai kuumalle juomalle ja tarkkailla ihmisiä ja elämänmenoa. Maistella paikallisia herkkuja (sisäelimet jäävät kyllä jatkossa muille), aistia tunnelmaa ja relata. Nauttia siitä hetkestä!



Tämä sama maisema oli tietokoneeni taustakuvana lähes koko vaihto-opiskelukevääni 2006. :)

Tätä filosofiaa noudattaen vietimme lopun Nizzan-ajan, kun se yksi pakollinen museo oli käytynä. :D Loikoilimme altaalla, kävelimme vanhan kaupungin kujilla, herkuttelimme ja ostimme makoisia tuliaisia kotiinviemisiksi.




Meri, aurinko ja vuoret, voiko parempaa ollakaan!

4 kommenttia:

  1. Nizza on ihana! Kerran oon päässyt käymään ja uudestaankin voisin mennä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niin on :) Mäkin olin käynyt muutamia kertoja aiemmin, mutta olin kuitenkin unohtanut, miten ihana se olikaan. Ja parasta mun mielestä on se, miten helposti sieltä pääsee muihinkin paikkoihin, jos ei halua päivätolkulla olla samoilla nurkilla. Lentokenttäkin on tosi lähellä kaupunkia, eli nopeasti kyllä pääsee paratiisista nauttimaan :)

      Poista
  2. Ihanalta kuulostaa, etenkin kun meikäläisen visiitit tuolla suunnalla näyttävät pyöreää nollaa :)

    Meilläkin on muutaman kerran käynyt tuo sama, harmittava huti hotellia varatessa: kaikki muu menee nappiin, mutta sijainti on omia mieltymyksiä varten ihan, sanoisko, penaalista :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sijainti oli tosissaan penaalista, en tajua miten ei tajuttu.. Ei ehkä sitten "ehditty" tarpeeksi paljon lukea arvosteluja, kun oli jotenkin niin hirveä hätä saada varaus tehtyä :D

      Välimerta ei voi kuin suositella + mulla on henk koht fiksaatio tohon Ranskaan, joten sinne vaan!

      Poista

Kaunis kiitos kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...