torstai 30. elokuuta 2012

Värisokeutta?


Mies on ihan oikeasti hieman puna-vihervärisokea, mutta minun värinäköni pitäisi olla kunnossa. Sitä onkin nyt testattu, kun olemme miettineet uuden kodin seinien sävyjä.

Ankarien pähkäilyjen jälkeen “valkoisien” seinien loppusuorakamppailuun selvisivät seuraavat sävyt (ovat Tikkurilan värikartasta muunnettuja RGB-sävyjä, ja todennäköisesti näyttävät aivan erilaisilta tässä kuin lopullisesti seinissä, mutta onpahan jotain osviittaa):

Talvi / V503



ja Höyry / G497.



Lastuja heiluteltiin vierekkäin erilaisissa valaistuksissa, ja lopulta voittajaksi valikoitu Höyry. Ajateltiin, että siinä oli kivasti jotain sävyä, mutta se ei kuitenkaan taittanut hölmösti esimerkiksi punaiseen tai keltaiseen tai siniseen, tai ollut liian kirkkaan valkoinen. Ostoon siis. Maanantaina Lady Gagan keikan ollessa juuri alkamaisillaan sain Mieheltä tekstarin, jossa hän kertoi meidän sävykisan voittajan olevan itse asiassa Maalarinvalkoinen! Eipä siinä sitten mitään… :D

Kun ensimmäinen huone oli saanut ensimmäisen kokonaisen Höyry-kerroksensa, totesimme sen jäävän jotenkin pliisuksi (yllättäen niinkin räväkällä sävyllä kuin maalarinvalkoinen!). Niinpä ajattelimme, että yhden seinän voisi käsitellä jollakin tummemmalla värillä, ei kuitenkaan täysin mustalla, ja oikeastaan myös kaikki “värivärit” olivat poissa laskuista. Käytännössä vaihtoehtoina olivat siis erilaiset harmaat.

Värikartasta bongasimme heti muutaman potentiaalisen tumman harmaan:

Mantteli / M499



Tyrsky / S500



Basaltti / N499



ja Takorauta / Y500.



Repesin aivan totaaliseen nauruun, kun klikkasimme nettisivuilla värien yksityiskohdat esiin: Manttelista (RGB 123, 125, 124) ei juuri keskiharmaammaksi pääse! On siinä mulla värisilmä, maalarinvalkoinen ja keskiharmaa :D. Eipähän pääse oudot sävyt sotkemaan harmoniaa (kertooko tällainen värisävymieltymys jotain vaikkapa persoonasta – olen erittäin turvallisuudenhaluinen tyttönen ja uudet kokemukset tuppaavat etukäteen jännittämään aivan tolkuttomasti).

Totesimme kuitenkin, että nyt rikotaan rajoja, ja ostoslistalle päätyi Basaltti. Katsotaan, ehtiikö Mies sen tänään seinään sutia, minä kun aion tehdä vierailun tavallisen elämän puolelle: töihin, kaupan kautta kotiin, itse tehtyä ruokaa, tanssitunti ja ennen puolta yötä nukkumaan. :)

PS. Olohuoneen “ihana” keltainen alkaa jo peittyä pohjamaalin alle. Jes!

Edistyy, edistyy!

5 kommenttia:

  1. Yritän saada postausta huomisen aikana tulemaan, kun mehän maalattiin yksi työhuoneen seinistä harmaalla kalkkimaalilla. AI ETTÄ TULI MAKEE! Niin ja hyvät sävyt teillä ;) Ollaan kyllä ihan samoilla linjoilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsit, kuulostaa sairaan hyvältä! Mies oli tänään ahkeruuden huippu, ja maalasi yhden kerroksen tuota tummaa harmaata. Sain nähdä kännykuvan, ja näyttää aivan törkeen makeelta :D Ja tosiaan, valkoisella ja harmaalla ei voi mennä pieleen ;)

      Poista
  2. Mä oon myös kyllä tosi varovainen noiden sävyjen suhteen, joten toinen maalarinvalkoista suosiva huutaa hep täällä :D

    Btw, sulle on tunnustus mun "ei-hääblogini" puolella: http://ideas-items-issues.blogspot.fi/2012/09/tunnustusta-jakoon.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman tunnustuksen laitoin minäkin blogiini :). http://haahaaveita.blogspot.fi/2012/09/life-in-my-30s-blogin-muisti-minua.html

      Poista
    2. Kiitokset molemmille! Ihana tunnustus :) Katsotaan oisko tänään aikaa vähän kirjoitella, olisi parikin juttua tuloillaan (hitsiläinen kun vie kaiken energian tuo monenta iltana myöhään valvominen, niin sitten kun "lomapäiviä" niin kaatuu petiin alta aikayksikön...)

      Poista

Kaunis kiitos kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...