tiistai 25. syyskuuta 2012

Pakkaustalkoot


Eilen se sitten alkoi oikeasti, muuttaminen. Tai eihän sinne uuteen kotiin eilen vielä mitään siirtynyt (paitsi itse asiassa uusi sohvapöytä!), mutta tavaroiden armoton pakkaus nykyisessä kodissa toden teolla alkoi.

Hain lauantaina inspiraatiota katsomalla Ruudusta muutaman jakson Muuttajia (linkki menee jaksoon nro 9), ja voi jösses sentään, miten paljon romua ihmisillä onkaan! Siis myös meillä, ei täällä olla yhtään sen parempaa väkeä :D. Pelkkään kirjahyllyn tyhjentämiseen kului 11 laatikkoa… [Okei, niitähän ei voi täyteen asti pakata, ettei raukalla muuttomiehellä katkea esim. selkä kantaessaan niitä portaissa neljänteen kerrokseen.]

Sitähän helposti kuvittelisi, ettei yhteen hyllykköön nyt niin paljon tavaraa mahdu...

Homma jatkuu tänään keittiön suunnalla. Mies menee rempalle viimeistelemään, joten hyvin todennäköisesti mitään ei tarvitse enää maalailla muuton jälkeen. Jee!

PS. Uuniasia ratkesi niin, että jatkamme vain jynssäystä. Välittäjä otti yhteyttä edelliseen omistajaan, joka sanoi, että kerran on jotkut sörsselit sinne levinnyt, eikä niitä ole siivottu. Ei voi kuulemma tehdä muuta kuin yrittää vaan väkevämmillä myrkyillä. Asunto ostetaan siinä kunnossa kuin se on. Huoh. Kyllähän mä sen tajuan, mutta yleensä myös asukkaat siivoavat kämppänsä ennen poismuuttoa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...