Pintaraapaisu Sydneyä

Häämatkatarina jatkuu (vihdoin)!

Toisen lentokoneessa vietetyn yön jälkeen olimmekin siirtyneet eteläiselle pallonpuoliskolle. Tämäkin lento meni Mieheltä sikeitä vedellessä ja minulta pienessä paniikissa. Ajattelin kuuntelevani nukkumisyritysten taustalla simppeliä pilipalimusiikkia, mutta ainoa radiokanava jonka sain kuulumaan, soitti jotain erittäin hämärää musikaali-soundtrackia.. Noh, taisin kuitenkin torkkua edes vähän. Ja aamulla olin toki innoissani päästessämme vihdoin "oikeasti perille" :).

Maahantulomuodollisuudet menivät yllättävän kivuttomasti. Jos olisimme kuljettaneet mukanamme jotain extra-jännää, kuten eläimiä tai ihan vaan vaikka kalastuvälineitä, olisimme voineet päästä tosi-teeveestaroiksi, sillä kentällä kuvattiin tuolloin materiaalia Australian Tulli-ohjelmaan. Emme kuitenkaan tällä kertaa olleet niin "onnekkaita", vaan pääsimme suoraan tullista läpi joutumatta edes laukkujen läpivalaisuihin.

Viikonlopuksi varaamamme budjettihotelli (Macleay Lodge) oli, noh, ihan ok. Huone oli pieni koppero, jonka 120-senttinen sänky täytti melkein kokonaan. Lisäksi varustukseen kuului pieni telkku, lavuaari, pöytä, tuolit ja jääkaappi. Tähän kasaan kun vielä lisää kahden hengen matkatavarat, niin tiivis oli tunnelma. WC ja suihku olivat yhteiskäytössä käytävällä. Sinänsä ihan siistissä kunnossa sekä huone että suihkutilat, mutta vähän nuhjuista. Hotellin sijainti oli erinomainen ja alue todella viihtyisä (Potts Point), joten plussan puolella tässäkin kombossa päästiin. Sydneyn majoitushinnat olivat aivan omissa lukemissaan muihin kohteisiimme verrattuna, joten jossain oli pakko vähän myös säästää.

Lentokoneessa nautitusta "aamiaisesta" alkoi jo olla aikaa, joten ensimmäiseksi suuntasimme tokikin syömään lounasta. Istuimme avoimessa nurkkaravintolassa ja katselimme kadun elämää - yksi suosikkitavoistani viettää aikaa. :) Lounaan jälkeen askeleet kulkivat kohti kaupungin keskustaa ja niitä kuuluisimpia huudeja. Valitsimme jalkapatikan ja reitin Botanical Gardensin läpi. Mahtavia maisemia koko matkan ajan. Pysähdyimme toki myös vilvoittaville drinkeille reitin varrelle osuneen ulkouima-altaan reunamille. Huomasi, että oli perjantai ja pikkujoulukausi, sillä terasseilla näkyi paljon after work -tyyppisiä työporukoita pohjustamassa iltaa (kello oli piirun verran iltapäivän puolella, joten kyseessä saattoi olla myös ns. during work -porukoita).

Hauvakin tarvitsee lounastauon.

Hotellin huudeilla Potts Pointissa.

Määränpää. Välissä tosin vielä esim. nämä portaat...

Uurastus palkittiin!

Vastarantaa.

Lähestyessämme siltaa ja oopperataloa oli aivan pakko totella puistoon pysytettyjä kylttejä, joissa kehotettiin kävelemään nurmikolla ja kuiskailemaan kukille. Kapsahdin siis sopivan palmun kaulaan! :) Ei voi ymmärtää, mistä tämä palmurakkaus on saanut alkunsa, voisiko olla geeneihin koodattua kaipuuta tropiikkiin? ;) Sää oli mitä parhain, mitä nyt "vähän" tuuli. Rouvan tyylikäs hellehattukin sai laukkukomennon, ettei se olisi lähtenyt omille teilleen... Oopperatalon pintaa kävimme tutkimassa ihan kosketusetäisyydeltä, ja onhan se erikoinen! Opettelimme myös aina tarpeellista taidekuvausta.

Urpo hellehattuinen suomalaismatami halaa puuta <3

Oopperatalo up close and personal.

This is what I call art. Lähikuvaa marmoreista.

Tässä vaiheessa oli jälleen jano. Jännä, miten tuollainen turisteilu onkin kuluttavaa. Onneksi helpotusta oli tarjolla Oopperan baarissa, ihanilla rantaviivaa mukailevilla kivipenkeillä Oopperatalon "alla". Tässä vaiheessa kellokin oli jo lähempänä "after work" -aikaa, joten turistien kanssa sulassa sovussa kuplivaa siemailivat myös lähistön business-ihmiset. Elämä maistui melkoisen makealta juuri siinä hetkessä :).

Paluumatkan hotellille päätimme taittaa junalla, joten kävelimme asemalle läpi pikkuhiljaa autioituvan Business Districtin (väistellen pikkujouluporukoita), poiketen ensin ihailemassa kaupungin pienoismallia Custom's Housessa. Jokaisen pikkupojan unelma! Saatoimme pistäytyä myös drinkeillä kivassa oluttuvassa.. Krhm. ;)

Perjantain alkuiltaa Business Districtillä + joulukuusi.

Hotellilla pitikin sitten levätä hetki ennen illalliselle lähtöä. Päätimme pysytellä hotellin läheisyydessä, sillä alueella oli paljon kivannäköisiä paikkoja, ja olipa niistä muutamia myös LP:ssä kehuttu. Valitsimme symppikseltä kuulostavan italialaisen, emmekä toki olleet ainoita. Ovella luvattiin pöytä noin kolmen vartin kuluttua, joten kiertelimme kortteleita ja kuvailimme pimenevää kaupunkia. Lämpimän ja pimeän yhdistelmä on hassulla tavalla todella kiehtovaa :). Kun lopulta palasimme ravintolalle ja pääsimme pöytään, ruoka osoittautui odotuksen arvoiseksi. Myös palvelu oli herkullisen italialaista: isoa huutoa ja käsien heiluttelua (italiaksi toki) henkilökunnan välillä, ja hurmaavia hymyjä ja tummien silmien vinkkauksia asiakkaille :D.

Samoilta portailta kuin aiemmin päivällä, tällä kertaa ei kuitenkaan lähdetty alaspäin.

Meininkiä kadun toisella puolella, naapuriravintolassa.

Ruokalistaa. Tai hinnoista päätellen ehkä kuitenkin viinilistaa.

Matkustamisesta ja päivästä uupuneina taisimme molemmat simahtaa saman tien päästyämme takaisin hotellille, ja unta riittikin sitten erittäin kiitettävästi, noin kahdentoista tunnin ajan...

***

Lauantai alkoi siis melko myöhään, mutta paljon ehti silloinkin tapahtua. Olimme "aikatauluttaneet" päivän biitsipäiväksi, joten Bondin suuntaan lähdettiin, vaikka taivaalle olikin kertynyt muutama synkähkö pilvi. Nopeat jääkahvit (pikkuliru espressoa, maitoa, jäätelöä ja kermavaahtoa) ja jaettu toasti napaan ja menoksi.

Ja olihan se nyt vaikuttava näky, ei käy kieltäminen. Mahtava kaareva ranta, hurjat aallot ja surffarit mustina täplinä horisontissa. Kiertelimme ensin tovin rantabulevardilla ja aistimme surffitunnelmaa. Koska aamiainen oli jäänyt minimaaliseksi, etsimme kivannäköisen ja täyteen ahdetun baariravintolan, jossa täytimme itsemme herkullisilla miniburgereilla (sliders) ja cevichellä. Mahat täynnä olikin sitten hyvä mennä loikoilemaan rannalle. Mutta sitten ne pilvet. Synkkyys vaihtui ripsotteluun, joten vaikka kuinka emme ole sokerista, niin eihän se nyt kovin mieltäylentävää ole sateessa biitsillä maata! :D

Bondilla olisi blondille tilaa :).

Mahtui olemaan. Kaikki mustat täplät surffareita. Ihan kaikki.

Pahuksen sade! :D

Rouvaa vähän harmittaisi ;).

Siispä nokka kohti kotia, ja pienen kaupunkistrollailun (keskustassa ei satanut) jälkeen myöhäiselle illalliselle söpöön lähiravintolaan. Tällä kertaa ei tarvinnut jonotella, vaan olimme itse asiassa paikan viimeiset asiakkaat - emme toki ainoat, mutta meidän jälkeemme ei tullut enää uusia, ja tarjoilija esimerkiksi tyhjensi avatun valkkaripullon pohjat meidän laseihimme veloituksetta, "ettei mene hukkaan"! :) Taas mahat pullollaan nukkumaan, eikä unta tarvinnut edelleenkään erityisemmin houkutella.

***

Sunnuntai oli lauantain vastakohta, säätilallisesti. Aurinko helotti täydeltä terältä, joten biitsillä olisimme sekä olleet kuin sillit suolassa, että kärähtäneitä kuin ravut. Oli siis oikea ratkaisu löhöillä pikkutihkussa ;). Meidän sunnuntaihimme kuului ääriherkullinen brunssi hotellin lähistöllä, ja pientä pyörimistä kaupungilla ennen jälleen yhtä lentoa ja maan vaihtoa. Kävimme muunmuassa tarkastamassa näköetäisyydeltä Observatory Hilliltä uudenvuoden illaksi varaamamme ravintolan sijainnin, ja kävelemässä läpi viikonloppumarkkinat. Markkinoilta teimme useita tuliaislöytöjä, joiden hankinta kuitenkin jätettiin siksi, kunnes palaisimme kaupunkiin joulun jälkeen.

Minisuihkarikin tietää, että aurinko tuo hymyn huulille!

Harbour Bridge ja uudenvuoden huudit.

Katsetta kaukaisuuteen.

Saivat ihan ookoo taustan hääkuvilleen nämä onnelliset!
Tosin miestä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, jätkä poltti ketjussa röökiä kun muut pohtivat kuvakulmia yms...

Suosikkiliikennemerkkimme: kropattomat jalat!

Markkinakuhinaa Sydenyn vanhassa kaupungissa eli The Rocksissa.

Illalla suuntana oli Uuden-Seelannin pääkaupunki Wellington. Mutta siitä lisää saagan seuraavassa osassa!

Projekti: ovesta pöydäksi

Esittelin jo kesällä aikomuksiani teetättää vanhan kodin alkuperäisestä huoneenovesta ruokapöytä uuteen kotiin. Nyt olisi vihdoin aikaa ja energiaa edistää tätä projektia. Sisustuslehtiä selaillessani olen huomannut, että ovipöydät ovat melko kuumaa kamaa tällä hetkellä, mutta pidän edelleen itsepintaisesti kiinni siitä väittämästä, että keksin tämän ajatuksen jo vuonna 2007 enkä siis ole vain trendipelle ;).

Edelleen saa myös antaa vinkkejä, jos tietää/tuntee kykeneviä puuseppiä Helsingin seudulta. Noista aiemmin mainituista sisustuslehdistäkin olen ottanut muutamia nimiä ylös, mutta helpostihan tuollaisella julkisuudella menee varauskirjat täyteen ja aikaa meille olisi joskus syksyllä.. Haluaisin tämän siis viimeistään kesään mennessä valmiiksi.

Tässä nyt vihdoin luvattua kuvamateriaalia alkutilanteesta. Nämä samat kuvat mittojen kera olisivat siis mahdollisimman pian lähdössä sepille tarjouskierrokselle.

On mahdollista, että pystymme tekemään itse vähän pohjustustöitä, eli käytännössä poistamaan vanhat maalit. Mutta tätätkin kannattaa kysyä sepiltä, että tuleeko hurjaa rahallista säästöä verrattuna meidän työhön kuluttamaamme aikaan ja hankintoihin (Mieshän siis ihan pihisee innosta, kun olisi mahdollista hankkia tätä varten jonkinlainen työkaluhärpätin, olisiko ollut kuumailmapuhallin tai joku vastaava :D).

Meille on itsellemmekin edelleen hieman epäselvää, mitä oikeastaan haluamme, koska minähän haluaisin lasipinnan (helppo ratkaisu) mutta Mies ei tykkää.. Ja koska oven leveys ei sellaisenaan riitä, kaivataan ammattilaiselta ideoita oven "kehystämiseksi" ja toki jaloiksi. Sen verran on päätetty, että kaikki lisättävä puu olisi tammea, koska juuri hankittujen tuolien ja sohvan jalat ovat myös tammea, ja jonkinlainen linja olisi hyvä säilyttää.

No, täytyy nyt sitten vain jännätä, mitä mieltä ammattilaiset ovat :). I'll keep you posted.

PS. Miehen aviomiespisteet jäävät kyllä helmikuussa aika alhaisiksi: tyyppi huitelee taas muilla mailla, tällä kertaa tosin työperäisesti. Ja sama homma ensi viikolla, silloin ihan vaan lomalla. Että terkkuja täältä sohvannurkasta, vain jääkylmät nenä ja varpaat erottavat minut ja herrat Ben&Jerry...

Iloa pienestä

Tätä ei voi jatkua enää kovin kauaa. Olosuhteet töissä ovat lähes sietämättömät, ja kun samalle viikolle osuu myös täysin turhaa kitkaa ystävien välille, niin onko yllättävää, että pillitin lähes koko torstain (kyllä, myös työpäivän). Perjantaiaamuna en olisi millään maailman mahdilla halunnut nousta sängystä. Onneksi kuitenkin nousin, koska päivä parani loppua kohden huomattavasti.

Olin sopinut leffatreffit ystäväni kanssa illaksi. Kävimme ensin avautumassa ja helpottamassa oloa pizzapannujen ääressä ja siitä sitten saliin. Olin jo pidemmän aikaa halunnut käydä katsomassa kehutun ranskalaisen tositarinaan perustuvan Koskemattomat ja sain siis houkuteltua itselleni seuraakin :). Ja oih, miten ihana elokuva! Ensinnäkin: ranskaksi - ihanaa pitkästä aikaa kuulla tätä kieltä, ja toiseksi: mahtava tarina ja hienot roolisuoritukset. Salista ulos käveli kaksi leveästi hymyilevää naista, joiden molempien mieliala oli tuhannesti korkeammalla kuin aiemmin päivällä.

Tämäkin päivä on ollut tosi hauska. Kahvakuulatreeneissä on käyty, uunista on nostettu höyryävä makaronilaatikko ja telkusta tuijotettu herttaista viiksiniekka Poirot'a. Kohta vielä juustokakun (daimsuklaalla maustettu) leipominen huomista lukiolikkojen brunssia varten ja sitten jalat sohvalle ja joko käsitöiden tai kirjojen kimppuun!

Pienistäkin asioista voi tulla niin hyvälle mielelle. Iloista viikonlopun jatkoa! :)

Pulla mikä pulla

Olihan se sitten ihan pakko vielä tänään vähän herkutella, vaikka jo sunnuntaina mussutettiin kaupasta tuodut jättilaskiaispullat. Tällä kertaa pistin kertaluokkaa paremmaksi ja ostin pakastealtaasta paistovalmiita vehnäpullia ja lykkäsin väliin anopin mansikkahillot ja semiäklöä purkkikermavaahtoa :D. Namnam!

(Ehkä sitten ensi vuonna voisi vaihteeksi kokeilla oikeaakin leipomista ja aitoa kermavaahtoa..)

10 vuotta, eikä suotta

Niin on aika kulunut huomaamatta, että eräästäkin helmikuisesta haalarikansan ilonpitoristeilystä on kulunut vuosikymmen. Jestas sentään! Olihan niitä katseita kai jo syksyn puolella pikkaisen vaihdeltu, mutta tähän hätänumeropäivään on ajanlaskun nollakohta asetettu.

Autonikkunaromantiikka (omaan autoon toki) lauantai-iltana matkalla illalliselta kotiin <3

Kymmeneen vuoteen mahtuu kaikenlaista: opiskeluriennot, soluasunnon nurkkaan muodostunut "pieni" kasa kainabloisen vaatteita, ensimmäinen yhteinen koti, puolenvuoden pakkoero vaihtoni aikana, ensimmäinen omistusasunto, valmistumiset, työpaikat ja niiden vaihdokset, ihania matkoja, vähän vähemmän ihania matkoja, kaksi vesivahinkoa, herkullisia ravintolaillallisia, lukemattomia hiilarikeittiön pestopasta-annoksia, hitaita viikonloppuaamuja, äreitä arkiaamuja, toinen omistuasunto, häät, upea häämatka, tuhansia suudelmia. Ja koko maailma.

Kiitos rakas. <3

Tämä palmunrakastaja sai lahjaksi ihan oman pienen palmun!

Joulu ulos, kevät sisään!

Koskapa joulunaika Suomessa jäi meidän osaltamme melko lyhyeksi, halusin vielä tammikuun ajan pitää jouluisia tavaroita ja koristeita esillä (tai sitten ne vain olivat jääneet esille, enkä laiskuuttani jaksanut korjata niitä pois). Viikonloppuna sain kuitenkin tarmonpuuskan raivata tilaa keväälle.

Kyytiä saivat kesken jäänyt suklaajoulukalenteri, korkattu ja avaamaton glögipullo, suklaakonvehtirasia ja tonttulakki, noin muutamia mainitakseni. Taisi siinä tasolla lojua myös jokunen tuliaissuklaa ja ulkomaan valuuttaakin.

Tilalle ihanan keväisiä keltaisia tulppaaneja ja purkkiin ihan pikkiriikkisesti herkkunameja. :) Tervetuloa  aurinko! (Joo, se aurinko tuli ja meni, mutta valoa kohti joka tapauksessa..)

(Argh tätä valon määrän vähäisyyttä, kuvien kohina kuuluu tänne asti..)

Bangkok

Matkan ensimmäinen etappi oli kuhiseva Bangkok. Thaimaa oli meille molemmille tuntematonta maaperää, ja lentoreittejä vertaillessamme tulimme siihen tulokseen, että Bangkok voisi olla sopiva välilaskupaikka ja pienen aikaerotasauksen tuova ensimmäinen stoppi.

Tilasin höyrypäissäni syksyllä Mondo-lehden, jolloin kylkiäisenä tarjottiin yhtä firman matkaopasta. Kun Thaimaan-opas oli vaihtoehdoissa mukana, valitsin sen. Ajattelin, että saisimme siitä tarpeeksi vinkkejä tekemisille, aikaahan meillä oli kaupungissa se (noin) kaksi päivää ja yksi yö. Opas saapui ajallaan, mutta lukemaan sitä ehdittiin vasta lähtöä edeltävänä päivänä ja lopulta vielä koneessa istuessa. Noh, pikkuvikoja.

Sitten asiaan. Eräänä joulukuisena tiistaina päädyimme sellaisen sopivan kiireen siivittäminä Helsinki-Vantaan lentokentälle, nakkasimme laukut ruumaan, ja tallustimme loungeen kuplajuomille (iso kiitos mustalle Stockan rinnakkaiskortille ;)) odottamaan sinivalkoisten siipien tarjoamaa noin yhdeksän tunnin pyrähdystä aurinkoon. Lento oli totta kai noin tunnin myöhässä, joten mikäs meidän oli istuskella rauhallisessa loungessa ja postailla shampanjalasin kuvia Facebookiin...

Seuraa varoituksen sana: vaikka jossain alitajunnassa olen saattanut panna merkille, että pikkulapsiperheet tykkäävät matkustaa lämpimään jollain sopivalla vanhempainvapaakombolla, tuli se nyyttien ja taaperoiden määrä portilla täytenä yllätyksenä. Vähän kuin olisi siirretty lastentarha lentokentälle.. :D Ja sen jälkeen sinne sillipurkkiin. Seuraa suositus: vastamelukuulokkeet! Ah, mikä autuas hiljaisuus. (Toimivat kivasti myös sitä lentopelkoa poisajavana, kun huminakin vaimenee käytännössä kokonaan.)

Lento meni mitenkuten. Minä siis hieman pelkään lentämistä, ilman kovinkaan järkeviä syitä. Mies nukahti noin sekunnissa, kiitos kahden käytännössä kellon ympäri tehdyn työpäivän. Perillä Bangkokissa olimme paikallista aikaa keskiviikkona aamupäivällä.

Opaskirjamme kehotti ottamaan kentältä taksin hotellille, hinnan pitäisi olla edullinen ja käytettäessä ns. Public Taxia, myös mittarilukeman mukainen ja luotettava. Näin teimme, ja pääsimmekin ihan hyvään hintaan hotellille. Majoitus (Bandara Suites Silom) oli valittu melko summamutikassa muutamin kriteerein ja edullisen hinnan perusteella. Huone oli siisti ja sijaintikin aivan mukiinmenevä. Ei ehkä se keskeisin turistikasa, mutta ei liian syrjässäkään. Suihkun ja ihan pikkupikkupäikkäreiden jälkeen olimme valmiit tutustumaan tähän miljoonakaupunkiin.

Kotikulmat Bangkokissa + paikallista sähköosaamista...

Kiltteinä turisteina aloitimme retkemme ns. vanhasta kaupungista ja vieläpä jokiristeilystä. Koska opaskirja kehotti etsimään pienemmän laituripaikan sen pahimman rysän sijasta, saimme kokea hieman pelottavan tuktuk-ajelun, jonka aikana kuski pysähtyi ainakin kaksi kertaa kysymään tietä, ja joka päättyi erittäin hämärältä näyttävälle pikkukujalle.. Oma luonteeni on pikkaisen tällaisia tilanteita kauhistuva, joten kehitin mielessäni jo ties mitä ryöstöskenaarioita. Kujan päästä näkyi kuitenkin lopulta joelle ja olihan siellä se laiturikin. Armottoman tinkaamisen jälkeen (käteiskassamme bahteja oli melko suppea) saimme jonkinlaisen hinnan jokiajelulle sovittua, ja loikkasimme paattiin.

Pelkoa ja kauhua Bangkokin kaduilla.

Veneajelu starttasi pilvenpiirtäjien kupeesta.

Kuskillamme oli noin kaksi hammasta ja hän osasi noin kolme sanaa englantia ("foto, temple, foto!"), mutta ajelu oli varsin hauska kokemus. Olimme ainoat kyytiläiset, joten saimme "opastuksen" vähän niinkuin kaupan päälle. Oli hurjan mielenkiintoista nähdä kaupunki veden tasolta, mutta myös nähdä se kahtiajako mahtipontisten pilvenpiirtäjien ja ränsistyneiden hökkeleiden välillä. Paikallisten joenranta-asujien tapoihin kuului kaiken roinan ja jätteen heittäminen jokeen, joten ihan heti ei tehnyt mieli siihen veteen sukeltaa.. Eikä sitten edes hetkeä myöhemminkään.

Ränsistyneet hökkelit...

... ja viimeistellyt temppelit vieretysten.

Käännyimme "valtaväylältä" pienempään kanaaliin ja ohitimme rintarinnan rakennettuja upeita temppeleitä ja maailman rupsahtaneimpia lautavirityksiä. Erään tällaisen hökkelin eteen oli rakennettu terassi, jolta naisihminen tiputteli leivänpalasia veteen ja järkyn kokoiset kalanvonkaleet kävivät niistä taistelua. Tottahan toki kuski pysähtyi tälle terassille ja yhtäkkiä meillä oli käsissämme könttä leipää, joka sitten tietysti piti kaloille syöttää.. Yh, se oli inhottavaa, ja minua melko paljon ärsyttää tällaiset turistien pakotukset noin muutenkin. Kuski halusi myös ottaa meistä yhteiskuvia, ja aivan hintsusti hirvitti antaa hänelle ainoa kameramme, mutta ihan kivoja kuvia niistä sitten lopulta tuli - vaikka meikäläisen ilme ehkä onkin vähän sellainen varautunut :).

Yököttävät vonkaleet leivänpalojen perässä.

Yhtään en ole jännittynyt ;)

Lopulta meidät ajettiin rantaan (toki vasta tipin vänkäämisen jälkeen) lähellä vanhan keskustan isoja temppelialueita. Aurinko oli jo laskemaisillaan, joten maisemat olivat melko hienot iltahämärässä. Siinä vähän ummikkoina sitten mietittiin, että mitäs seuraavaksi, kun bongasimme erään temppelin sisäänkäynnin. Pääsymaksu oli naurettavan pieni (ehkä 150 bahtia), ja paikka auki vielä puolisen tuntia, joten sisään menimme. Ja katos, siellähän olikin aivan valtavan suuri kultainen buddha-patsas! Näin sitä tuurilla löydetään kaupungin suurimmat nähtävyydet :D.

Auringonlaskun värejä ja valoja. (Ja roinaa vedessä.) 

Tällä buddhalla riitti näköä ja kokoa!

Temppelialueen upea iltavalaistus. Kaikki, mikä kiiltää, on kultaa :).

Buddhan ihastelun jälkeen alkoi nälkä kurnia. Jälleen, opaskirjan suosittelemana, olimme päättäneet uskaltaa kokeilla erästä kuuluisaa katukeittiökatua. Olimme kuitenkin kätevästi aivan toisella puolen kaupunkia. Siispä ensin taksin metsästykseen - raivostuttavaa puuhaa. Tuktukit vaativat aivan törkyhintoja ja taksit kieltäytyvät laittamasta mittaria päälle yrittäen samalla riistää posketonta kiinteää summaa. Yhdestä taksista hyppäsimme uloskin noin kymmenen metrin jälkeen, kun kuljettaja kieltäytyi mittarista. Onneksi seuraava kuski oli yhteistyöhaluisempi ja ajoi meidät haluamallemme sky train -asemalle.

Random-ulkoilmakonsertti sky train-asemalta (tai kävelysillalta?) nähtynä ja kuultuna.

Taas tallottiin pelkoja, kun kiidetiin tuolla tulevaisuusjunalla korkeuksissa pilvenpiirtäjien keskellä. Onneksi oli pimeää! Junailu taittui nopeasti ja pian olimmekin perillä jonkin sortin pääkadulla, jonka varrelta tuo ruokakuja kääntyisi. Jäimme junasta pois puolivahingossa yhtä pysäkkiä liian aikaisin, mutta eipä tuo pahasti haitannut. Kävelimme lämpimässä iltailmassa melko autiolla kadulla, ja lopulta jopa löysimme etsimämme! Valitsemme runsaudenpulasta yhden kojun, jonka tarjonta näytti tarpeeksi herkulliselta ja turvalliselta. Ja taisimme osua nappiin! Miehen curry-annos oli tulinen jopa hänen makuunsa ja minun grillattu possuni ja riisini oli varsin maittavaa sekin. Jos vaan mitenkään olisimme jaksaneet, olisimme vielä ottaneet jälkkäriksi paikallista herkkua, tahmeaa riisiä ja mangomössöä.

Namnam! Kun on näin hyvää ruokaa, niin ei sillä kuvan terävyydelläkään niin väliä..

Katuruokakatu.

Paluumatka hotellille sujui jälleen kätevästi sky trainilla, ja ennätimme jopa pikaiselle pulahdukselle hotellin altaalle ennen sen sulkemista. Kyllä teki nannaa pitkän päivän jälkeen! Mies sammui kuin saunalyhty uintireissun jälkeen, itse taisin selailla vielä muutaman blogipostauksen ennen nukahtamista.

Seuraavan päivän seikkailut olivatkin sitten paljon rauhallisemmat - kierreltiin paria isoa ostoskeskusta ostamatta mitään (vaikka tarjolla olisi ollut kaikkea autoista lähtien), ja syötiin herkullinen lounas melkoisen korkealla. Saatettiin myös maistaa paria drinkkiä ja opetella käyttämään kameran tarkennusta ;). Päivä hurahti yllättävän äkkiä, ja pian olikin aika suunnata takaisin lentokentälle. Yölento Sydneyyn kestäisi "vain" sen yhdeksän tuntia...

Tarkennustreeniä kiinteän polttovälin linssillä. :) Oli muuten herkut drinkit!

Joulutunnelmaa! Ja kaunis tulevaisuusjuna.

(Näistä teksteistä tulee näköjään väistämättä aivan järkyn pitkiä.. Pahoittelut!)