Kätevä emäntä

Kiitokset tsemppitoivotuksista edelliseen postaukseen <3. Tänään on jo vähän parempi päivä, ja kyllä se fiilis eilenkin koheni iltaa kohti. Ensin sain vuodattaa asiaankuuluvia kyyneliä ihanan ystävän olkapäälle ja perään nauttia Kipollisen jugujädeä (eli frozen yoghurtia) mansikoilla, kiivillä, lakulla ja valkosuklaalla. Eihän sellaisesta kombosta voi kuin tulla hyvälle mielelle :).

Kotiin päästyäni päätin tarvitsevani lohturuokaa, ja mikäs sen parempaa kuin mehevät burgerit. Mutta halusin ehdottomasti tehdä mätön itse, joten eikun ensin sämpylätaikina tulemaan rakkaalla KitchenAidilläni Rimman jakaman ohjeen mukaan (tosin käytin kuivahiivaa ja osa jauhoista oli sämpyläjauhoja, mutta upean kuohkeita sämppäreitä tuli taas, aivan mahtava resepti!), ja kruunuksi nopean simppelit jauhelihapihvit naudan paistijauhelihasta, ranskalaisesta pussisipulikeitosta ja kermaviilistä. Ensi kerralla tähän komboon lisätään kyllä Kristan kotitekoinen ketsuppi ja Miehen bravuuri valkosipulimajoneesi. Kyllä on roskaruoka tästä kaukana! :)

Neljän tunnin maastofillarilenkiltä tullut Mies arvosti. Ja jakoi aika monta vaimopistettä :D

Jaksoin myös vihdoin istuttaa jo joskus syksyllä Ikeasta ostetut yrtit. Meillä napsitaan basilikaa, timjamia ja korianteria ehkä sitten 10-12 viikon kuluttua.. :D Saa nähdä, miten tämä viherpeukalo haasteesta selviää!

Siemenet ehkä menivät multaan, ehkä eivät. Ainoat jotka oikeasti näin, olivat korianterinsiemenet.
Jännitystä elämään!

Ahdistus

Lupasin, etten enää marmata, mutta nyt on kyllä ihan pakko. Luonnoksissa olisi vaikka mitä postauksia odottamassa, kuvia olisi näyttää ja juttuja kerrottavana, mutta ei. Iltaisin ei energiat riitä muuhun kuin aivottomaan makoiluun. Ja yöllä, jos olen saanut nukahdetuksi, kierin levottomasti omassa hikilammikossani (tiedän, yök). Aamuisin ei yllättäen ole kovin pirteä olo. Kyyneleet valuvat ilman syytä, päätä särkee ja kädet tärisevät.

Sanoisin, että pikkaisen tuo stressi painaa. Luin uusimmasta Fitistä jutun paniikkihäiriöistä kärsineistä naisista, ja melko monet oireet osuivat kohdilleen. Tarttis varmaan tehdä jotain.

Perjantaiksi sain vähän yllättäen vapaata töistä, joten jospa sitä pitkän viikonlopun avulla taas pääsisi paremmin itseensä kiinni.

Avioliiton ensimmäinen vuosipäivä: paperihäät

Sunnuntaina tuli kuluneeksi vuosi tähänastisen elämäni onnellisimmasta päivästä - hääpäivästämme. Naimisiin.info antoi tälle ensimmäiselle vuosipäivälle yleisimmäksi nimitykseksi paperihäät (wikipedia tarjosi pumpulihäitä, mutta se näyttäisi olevan vuorossa kuitenkin vasta vuoden päästä), joten sillä mentiin.

Olimme rakentaneet viikonlopun ympärille jos jonkinlaista menoa, ettei vaan jäisi juhlimatta ;). Aloitimme perjantaina huippuhyvällä illallisella Murussa (, jonne olin varannut pöydän varmuuden vuoksi jo helmikuussa). Shampanjaa laseihin ja neljä annosta supermaukasta ruokaa nenun alle. Kun vielä viereiseen pöytään istui ranskaa puhuva pariskunta ja sain kuunnella omistaja-Nikin selostuksia annoksista natiiviranskaksi, ilta oli täydellinen!

At Muru with my muru <3

Lauantaina aamupäivällä Mies kävi Malmin lentokentällä fiilistelemässä lentskareita ja formuloita kolmivuotiaan kummipojan kanssa, ja minä kehitin itselleni kiirettä.. Kävin viemässä perjantaina haetun hääkuvatulosteen (40x60 cm) kehystettäväksi (edes vuotta ei tulostamisessa mennyt!), ostin (itselleni, varmuuden vuoksi ;)) kukkia häidemme sävyissä ja nappasin lounaan ravintolapäiväravintolasta. Sen jälkeen suhasinkin tuli hanurin alla itseni juhlakuntoon ystävien häitä varten. Morsian oli kaunis, sulhanen komea ja juhlat aivan hääparin näköiset. Jorasimme bändin tahdissa sunnuntain puolelle, joten viimeiset hitaat tanssittiinkin sitten jo oman häävuosipäivämme puolella <3.

Pionia, ruusua ja neilikkaa!

Tuoreet herra ja rouva S.

Vuoden verran kypsytelleet herra P ja rouva K.

Sunnuntaina nukuttiin piiiitkään ja nautittiin kiireettömyydestä. Hääpäiväbrunssi oli varattu vasta yhdeksi, joten hyvin ennätimme vaihtaa lahjat ennen sitä. Onnnistuin kuin onnistuinkin toteuttamaan aikeeni ajoissa, ja sain tilattua Miehelle mätsäävät rusetin ja taskuliinan Cyberoptix-etsykaupasta. Itse sain lahjaksi lentokoneen pienoismallin, jolla kuulemma pääsisi heinäkuussa Nizzaan! Oi onnea! Varmistettiin lomat kalentereista ja varattiin lennot sitten saman tien :). Heinäkuun helteet ja Välimeren välke, täältä tullaan!

J'arrive!

Lahjonnan jälkeen olikin juuri hyvä aika siirtyä muutaman korttelin päähän Mille Mozzarelleen brunssille. Ja mikä brunssi! Mahtavia italialaisia makuja ja autenttinen tunnelma - kiireessä ei siis kannata tänne tulla ;). Mutta muuten ehdottomasti suosittelen, 17 euron hintaan kuului bruschetta-lautanen, varsinainen brunssilautanen salaatteineen, juustoineen, hedelmineen ja leikkeleineen, mehua ja jälkiruokakakku. Kahvit ja kuohuvat maksettiin erikseen. Mahat pullollaan vyöryimme takaisin kotiin läpi ihanan keväisen Helsingin.

Omnom.

Kotona korkkasimme vielä vähän lisää shampanjaa (tämä oli teemamme viime vuonna häiden jälkeen - joimme viikon verran shampanjaa päivittäin :D) ja virittäydyimme Suomen peliin. Tässä vaiheessa oli myös hyvää aikaa treenata sitä solmukkeen solmimista.. ;)

Laseissa lempijuomaani ;)

Yksi ensimmäisistä harjoituskappaleista, lopulta saatiin myös aivan pro-jälkeä!

Vaikka peli päättyi pettymykseen, meidän viikonloppumme oli kutakuinkin täydellinen. Kyllä on ihanaa olla naimisissa maailman parhaan Miehen kanssa <3.

Huomaamaton korosteväri kevääseen

Muutamissa blogeissa on jo useampikin tovi sitten pohdittu korostevärejä kevään ja kesän pukeutumiseen. Itse olen ollut sillä linjalla, että eihän minulla nyt mitään erityistä korosteväriä ole, kun muutenkin tuo meikäläisen pukeutuminen on vähän sellaista "sinne päin"... No, sitten kävi klassiset.

Sen verran olen opintojeni aikana trendeihin perehtynyt, että suuret linjat on hallussa. Eli tiettyjen tahojen johtavat jehut pakkaavat säännöllisin väliajoin kimpsunsa ja kampsunsa ja reissaavat suljettuun tilaan kippistelemään. Lopputulemana on seuraavan kauden (tai sitä seuraavan, mutta kuitenkin) värikartta. Vähän saatoin oikoa mutkia, mutta perusperiaate tuli varmaan selville ;). "Siellä jossain" on siis jo jonkun aikaa sitten päätetty, että minun päälläni näkyy tänä keväänä (voi olla, että aikaansa paremmin seuraavilla tämä vaihe oli jo vuosi sitten?) oranssiin taittavaa korallinpunaista.

Ihan noin niinkuin huomaamatta ja vahingossa viikonloppuna lakkasin kynnet tällä sävyllä. Sain isoäidiltä kynsiin mätsäävän rannekorun. Sujautin jalkaani sukkikset ja pujahdin ballerinoihin, jotka, kas kummaa, olivat täsmälleen sävy sävyyn! Että näin. Mutta en valita, vaan tykkään! :)

Ballerinat Pariisista viime vuoden häämatkalta (tästä olisi jo toki pitänyt ymmärtää, että menneen talven lumia...)
Sukkahousut J. Crew
Farkkuhame Tommy Jeans
Takki Vila
Laukku Michael Kors

Uusia kuvia

Kyllästyin katselemaan tuota lainakuvabanneria, ja keräsin lopulta omista arkistoista otoksia, jotka jotenkin kuvastaisivat tätä blogia. Kollaasiin päätyi mielestäni aika kiva kattaus siitä, mistä haluaisin tämän blogin välityksellä kertoa: reissuja, kotia, ruokaa ja harrastuksia. Ja ne omat varpaat ;).

Saa kommentoida! :)

EDIT.
Innostuin sitten näköjään muutenkin vähän jumppaamaan etusivua. Ja koska kuitenkin joskus vuosien päästä harmittaisi, niin tässä sekä vanha että uusi banneri arkistointitarpeisiin :D.

Ennen:

Jälkeen:

Salakevät

Vihreä on tehnyt salaisen vallankaappauksen harmaasta! (Tai sitten otsassani kasvava työperäinen tatti on varjostanut näkökenttääni niin pitkään, että tämä kaikki viherrys on jäänyt huomaamatta...)

Tässäpä muutaman viime päivän ajalta kameraan tarttuneita pieniä vihreitä:

Lahjaneilikat, viherrystä golf-kauden avauksessa ja työmatkan varrella. Jopa susiruma roskisinstallaatiomme
sisäpihalla peittyy pian kauniiseen vihreään!

Wellington eli Windy Welly

Lento Sydneystä Wellingtoniin oli perillä yhdentoista jälkeen sunnuntai-iltana. Vaikka kenttä oli supersöpö melkein maakuntakentän kokoinen minipaikka, eikä samaan aikaan laskeutunut toista konetta, maahantulovelvollisuudet tuntuivat kestävän ikuisuuden! Pääsimme lähtemään kentältä kohti kaupunkia vasta lähempänä puolta yhtä...

Olimme varanneet etukäteen vuokra-auton, koska ilman sitä liikkuminen olisi ollut jotakuinkin mahdotonta. Ehdottoman suositeltavaa siis kaikille tuohon maailmankolkkaan eksyville :). Kannattaa sitten vain asennoitua siihen väärällä puolella ajamiseen, se on yllättävän kuumottavaa! Mies meinasi ensitöikseen kolata pysäköintialueen ulosajoportin viereisen kaistan lipputolpan, siis sen siltä pelkääjän puolelta. :D Että missäs ne auton ulottuvuudet menikään..?

Kun väärällä puolella ajamiseen lisätään säkkipimeys ja käsivaihteet (oma auto kotona on automaattivaihteinen), matka kentältä hotellille oli ehkä elämäni pelottavin! Perille kuitenkin päästiin ja onnistuimme myös herättämään hotellin yövahdin, että pääsimme huoneeseemme. Kellon soitosta oven avaamiseen kesti yllättävän kauan, ja vitsailimme Miehen kanssa, että jätkä siellä vetää housuja jalkaan. Kuinka väärässä olimmekaan: rugby-korstonnäköinen, kaksimetrinen jättiläisihminen tuli avamaan oven pelkissä boksereissa! :D Meinasimme tikahtua pidätettyyn nauruun..

Wellingtonin majapaikkamme oli supersympaattinen pubihotelli (The Shepherd's Arms). Huone oli melkein samankokoinen kuin entinen kotimme, ja kylppärissä oli mahtavan iso poreamme. <3 Harmitti oikein, että meillä ei ollut tuossa paikassa kuin se yksi erittäin lyhyt uinahduspysähdys. Matka nimittäin jatkuisi jo maanantai-iltana eteenpäin.

Ehdoton suositus tälle majapaikalle!

Hotellin huudit Wellingtonin yläkaupungilla.

Aamulla nielaisimme huoneen jääkaapista muroaamisen, ja suuntasimme kaupungille. Jalkapatikalla, koska auton pystyi jättämään hotellin parkkiin maksutta, ja keskusta olisi sen verran pieni, että kävellen jaksaisi ihan hyvin. Hotelli sijaitsi Wellingtonin vanhassa osassa, ylempänä mäen päällä. Matka keskustaan oli siis miellyttävää alamäkeä. Sää oli ilmeisen tyypillinen Wellingtonille, parikymmentä astetta lämmintä, synkähköt pilvet taivaalla (mutta ei sadetta) ja tuhoton tuuli. Pitäähän se lempinimi ansaita ;).

Vehreää rinnettä matkalla alas kohti keskustaa.

Paikallinen parlamenttitalo, arkkitehtoninen nähtävyys nro 1.

Olimme valinneet päiväksi kolme aktiviteettia: kaapeliratikkamatka ylös kaupungin rinteille, kävelyä kasvitieteellisessä puutarhassa ja hobittihifistelyä Weta Caves'n minimuseossa. Niin ja välissä toki maistuvaa ruokaa ja kahvittelua.

Täydensimme hotellin "aamiaista" nopeasti kahvilassa ennen nousua ylös kaapeliratikalla. Tuo rata on ollut osa Wellingtonin historiaa jo iät ja ajat (huomatkaa tarkat yksityiskohdat), ja ylhäällä oli myös pienehkö museo aiheesta. Kaksi historiaintoilevaa insinöörikoulutettua --> taattua viihtymistä. ;) Toljoteltiin suunnitelmia radan rakentamisesta, rakennusvälineitä, lehtileikkeitä, vanhoja mainoksia, lippuja yms. varmaan toista tuntia. Hurjan mielenkiintoista! Paljon jännempää kuin jotkut mitättömät kukat tai kansallispuut.. :D Käveltiin lopulta jonkun aikaa myös puutarhoissa ennen paluuta takaisin alas kaupungille lounastamaan.

Kaapelijuna ylös lähtee edelleen samasta paikkaa kuin aktiiviaikoinaan. Turistimaustein toki.

Aivan kuin suurempikin seikkailu odottaisi :D

Rouva ja Welly <3

Kunnostettu ja museoitu alkuperäinen kaapelikärry.

Asiaansa paneutunut museovieras. 

Kyllä insinööri aina museosta mittatikun löytää!

Lisää insinöörirakkautta: tarpeeksi lähellä!

Rinteeseen rakennettuja huviloita kasvitieteellisen puutarhan naapurustossa. Kelpais varmaan mullekin.

Todiste puutarhan puolella käymisestä: erikoinen musta kukka.

Wellington oli hurjan sympaattinen kaupunki: pieni, mutta kuitenkin suuri. Vanhaa historiaa, uutta bisnestä. Ja meri - need I say more? Tunnelma oli leppoisa ja olisimme varmasti viihtyneet pidempäänkin, jos aikaa olisi ollut enemmän. Seuraava majapaikka oli kuitenkin varattu jo samaksi illaksi noin puolentoista tunnin ajomatkan päähän, joten lounaan ja jälkiruokakahvien, -teen ja -jäätelöiden jälkeen piti auton nokka suunnata kohti Weta Caves'ia, studiota, jossa mm. TSH- ja Hobitti-elokuvien erikoistehosteet ja rekvisiitat on valmistettu.

Taikaa ilmassa keskusaukiolla.

Vanhoja satamavarastoja on uusittu putiikkikäyttöön. Mekin piipahdimme iltapäiväkahveilla yhdessä näistä.

Olimme paikalla noin tuntia ennen sulkemista, ja ilmeisesti juuri saapuessamme olisi alkanut viimeinen opastettu kierros varsinaisen studion puolella. Tämä meni meiltä kuitenkin ohi, joten tyydyimme noin kymmenen minuutin dvd-esitykseen studiosta ja sen historiasta. Kiva sekin oli :). Caves on ihan superpieni, joten vaikka nähtävää on melko paljon, aikaa siellä ei hirmuisesti välttämättä mene. Vaikka saimme me kyllä melkein kaiken jäljellä olevan aukioloajan kulutettua ;). Miehelle ostin matkalahjana Hobitti-aiheisen t-paidan, josta tyyppi oli herttaisen intona. <3 Muut ostokset olisivatkin sitten olleet melko kalliita, sillä paikalla myytiin mm. uniikkeja pienosmalleja elokuvien kohtauksista ja alkuperäisiä propseja leffoista. Jätimme ne suosiolla innokkaimmille keräilijöille.

Muutama taistelukypärä.

Bilbon karvavarpaat. <3

Mies ja Velho.

This is where the magic happens! (+ tuntematon random-turisti)

Minimuseokeikan jälkeen olikin tosiaan aika taas vaihtaa maisemaa. Päämääränä Martinborough'n viinikylä "pienehkön" kukkularivistön toisella puolella. Jos oli edellisen illan ajomatka ollut hullun pelottava, tämä oli jotain vielä kaameampaa. Alun suoran moottoritien jälkeen tie muuttui alppiserpentiiniksi, ja väärällä puolella ajamisen takia pelkääjän puoli on se jyrkänteen puoli.. :/ Nojasin hulluna kohti keskikonsolia ja pidin silmiä kiinni aina kun en tuntenut tulevani huonovointiseksi.. Sanomattakin lienee selvää, että reisilihakset päätyivät järkkyyn kramppiin :D.

Miestä oli ajomatkan alussa alkanut hieman aikaero painaa, mutta mutkaisella vuoristotiellä hän heräsi kyllä takaisin täyteen iskuunsa (olin siis jo etukäteen ilmoittanut, että en lähde ajamaan käsivaihdeautolla väärällä puolen tietä..) ja intoili, kuinka siistiä se ajaminen olikaan. Suotakoon kaikille hupinsa :). Pääsimme kuitenkin kunnialla perille (vaikka olimmekin yhdessä vaiheessa keränneet taaksemme aikas monen auton jonon, jotenkin ei se 80 km/h tuntunut ihan luonnolliselta nopeudelta sille tielle) keskelle viiniviljelyksiä ja loputonta vihreää maisemaa, ja majoituimme superystävällisen mamskin ja papskin bed&breakfastiin Martinborough'n kylän laitamille.

Viinikylästä lisää omana tarinanaan!

Safe and sound, "over the hill".

Wappujee!

Olipahan taas Wappu! Vaikka tämä teekkareiden joulujuhla osui tällä kertaa harmillisesti keskelle viikkoa, otettiin siitä kyllä ilo irti parhaalla mahdollisella kombolla: ystäviä, aurinkoa, grilliä, piknikkiä ja tietysti skumppaa. :) Mitäpä sitä turhaan tämän enempää lätisemään, (vinot ja muutenkin todella huonot) kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa.. ;)

Kohta se jo kukkii! Aattona matkalla Punavuoresta Ruoholahteen.

Paloauto vielä turvallisesti parkissa Otaniemessä, aattoiltapäivästä.

Perinteitä kunnioittaen wappumme alkoi aattoiltapäivänä, kun kävimme juhlistamassa Wappuriehan julistamista ja moikkaamassa kavereita Otaniemessä. Sieltä seurueemme siirtyi ystäväpariskunnan uuteen kotiin grillin ja saunan äärelle - kuvallista todistusaineistoa ei ole ;). Aattoilta jatkui himpun verran wappupäivän puolelle, mutta silti oltiin kärppinä Ulliksella jo ihan heti puoliltapäivin... :D

Jee, ihana wappupalloni ja ihana Mies!

Klassisen pakolliset vinot "väkeä-kuin-pipoa" -kuvat siltä paikalta, "missä ollaan aina ennenkin oltu".
Oli muuten mahtava lokaatio: pienestä mutaisuudesta huolimatta lämmin ja tuuleton.

Vielä klassisemmat piknik-taltioinnit: herkut visusti pusseissa ja kasseissa... Mutta oli kuulkaas maut kohdillaan!

Lörppäsuun skumppalasi on taattua Äpy-laatua "muutaman vuoden takaa".

Niin siisti vappupalloni keräsi ansaitsemiansa kehuja pitkin päivää.

Mahtavan wappupäivän kruununa ystäviemme purjevenebileet. Teemana "Me and my 500 closest friends".

Siellä se on, boolimalja mastossa.

Kiitos ja kumarrus, olipas kiva extravapaapäivä! Oma kisakunto kesti noin viiteen, ja olipahan mukavaa köllötellä loppuilta sohavalla ja lukea kirjaa hiljaisessa kodissa, Mies kun palasi omilta retkiltään joskus yöllä.. :) Wappuiloa riitti onneksi myös tähän aamuun:

Oli sanomalehdellä tarpeeksi kokoa!