torstai 16. toukokuuta 2013

Huomaamaton korosteväri kevääseen

Muutamissa blogeissa on jo useampikin tovi sitten pohdittu korostevärejä kevään ja kesän pukeutumiseen. Itse olen ollut sillä linjalla, että eihän minulla nyt mitään erityistä korosteväriä ole, kun muutenkin tuo meikäläisen pukeutuminen on vähän sellaista "sinne päin"... No, sitten kävi klassiset.

Sen verran olen opintojeni aikana trendeihin perehtynyt, että suuret linjat on hallussa. Eli tiettyjen tahojen johtavat jehut pakkaavat säännöllisin väliajoin kimpsunsa ja kampsunsa ja reissaavat suljettuun tilaan kippistelemään. Lopputulemana on seuraavan kauden (tai sitä seuraavan, mutta kuitenkin) värikartta. Vähän saatoin oikoa mutkia, mutta perusperiaate tuli varmaan selville ;). "Siellä jossain" on siis jo jonkun aikaa sitten päätetty, että minun päälläni näkyy tänä keväänä (voi olla, että aikaansa paremmin seuraavilla tämä vaihe oli jo vuosi sitten?) oranssiin taittavaa korallinpunaista.

Ihan noin niinkuin huomaamatta ja vahingossa viikonloppuna lakkasin kynnet tällä sävyllä. Sain isoäidiltä kynsiin mätsäävän rannekorun. Sujautin jalkaani sukkikset ja pujahdin ballerinoihin, jotka, kas kummaa, olivat täsmälleen sävy sävyyn! Että näin. Mutta en valita, vaan tykkään! :)

Ballerinat Pariisista viime vuoden häämatkalta (tästä olisi jo toki pitänyt ymmärtää, että menneen talven lumia...)
Sukkahousut J. Crew
Farkkuhame Tommy Jeans
Takki Vila
Laukku Michael Kors

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...