tiistai 21. toukokuuta 2013

Avioliiton ensimmäinen vuosipäivä: paperihäät

Sunnuntaina tuli kuluneeksi vuosi tähänastisen elämäni onnellisimmasta päivästä - hääpäivästämme. Naimisiin.info antoi tälle ensimmäiselle vuosipäivälle yleisimmäksi nimitykseksi paperihäät (wikipedia tarjosi pumpulihäitä, mutta se näyttäisi olevan vuorossa kuitenkin vasta vuoden päästä), joten sillä mentiin.

Olimme rakentaneet viikonlopun ympärille jos jonkinlaista menoa, ettei vaan jäisi juhlimatta ;). Aloitimme perjantaina huippuhyvällä illallisella Murussa (, jonne olin varannut pöydän varmuuden vuoksi jo helmikuussa). Shampanjaa laseihin ja neljä annosta supermaukasta ruokaa nenun alle. Kun vielä viereiseen pöytään istui ranskaa puhuva pariskunta ja sain kuunnella omistaja-Nikin selostuksia annoksista natiiviranskaksi, ilta oli täydellinen!

At Muru with my muru <3

Lauantaina aamupäivällä Mies kävi Malmin lentokentällä fiilistelemässä lentskareita ja formuloita kolmivuotiaan kummipojan kanssa, ja minä kehitin itselleni kiirettä.. Kävin viemässä perjantaina haetun hääkuvatulosteen (40x60 cm) kehystettäväksi (edes vuotta ei tulostamisessa mennyt!), ostin (itselleni, varmuuden vuoksi ;)) kukkia häidemme sävyissä ja nappasin lounaan ravintolapäiväravintolasta. Sen jälkeen suhasinkin tuli hanurin alla itseni juhlakuntoon ystävien häitä varten. Morsian oli kaunis, sulhanen komea ja juhlat aivan hääparin näköiset. Jorasimme bändin tahdissa sunnuntain puolelle, joten viimeiset hitaat tanssittiinkin sitten jo oman häävuosipäivämme puolella <3.

Pionia, ruusua ja neilikkaa!

Tuoreet herra ja rouva S.

Vuoden verran kypsytelleet herra P ja rouva K.

Sunnuntaina nukuttiin piiiitkään ja nautittiin kiireettömyydestä. Hääpäiväbrunssi oli varattu vasta yhdeksi, joten hyvin ennätimme vaihtaa lahjat ennen sitä. Onnnistuin kuin onnistuinkin toteuttamaan aikeeni ajoissa, ja sain tilattua Miehelle mätsäävät rusetin ja taskuliinan Cyberoptix-etsykaupasta. Itse sain lahjaksi lentokoneen pienoismallin, jolla kuulemma pääsisi heinäkuussa Nizzaan! Oi onnea! Varmistettiin lomat kalentereista ja varattiin lennot sitten saman tien :). Heinäkuun helteet ja Välimeren välke, täältä tullaan!

J'arrive!

Lahjonnan jälkeen olikin juuri hyvä aika siirtyä muutaman korttelin päähän Mille Mozzarelleen brunssille. Ja mikä brunssi! Mahtavia italialaisia makuja ja autenttinen tunnelma - kiireessä ei siis kannata tänne tulla ;). Mutta muuten ehdottomasti suosittelen, 17 euron hintaan kuului bruschetta-lautanen, varsinainen brunssilautanen salaatteineen, juustoineen, hedelmineen ja leikkeleineen, mehua ja jälkiruokakakku. Kahvit ja kuohuvat maksettiin erikseen. Mahat pullollaan vyöryimme takaisin kotiin läpi ihanan keväisen Helsingin.

Omnom.

Kotona korkkasimme vielä vähän lisää shampanjaa (tämä oli teemamme viime vuonna häiden jälkeen - joimme viikon verran shampanjaa päivittäin :D) ja virittäydyimme Suomen peliin. Tässä vaiheessa oli myös hyvää aikaa treenata sitä solmukkeen solmimista.. ;)

Laseissa lempijuomaani ;)

Yksi ensimmäisistä harjoituskappaleista, lopulta saatiin myös aivan pro-jälkeä!

Vaikka peli päättyi pettymykseen, meidän viikonloppumme oli kutakuinkin täydellinen. Kyllä on ihanaa olla naimisissa maailman parhaan Miehen kanssa <3.

10 kommenttia:

  1. Kaikki kuulostaa just hyvältä :) Onnea 1vee hääparille!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa huippuviikonlopulta :) Onneksi olkoon paperihäiden johdosta!

    VastaaPoista
  3. Ihana viikonloppu! Ja tuo brunssipaikka pitää kyllä mennä testaamaan :)!

    VastaaPoista
  4. Oi miten hektinen viikonloppu sielläkin! Onnea onnea <3 Ja voi mikä Nizza!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä <3 Kyllä on kannattanut vihjeitä viljellä, ihanaa päästä sinne :D

      Poista
  5. Hyvälle kuulostaa! :) Onnea ensimmäisen hääpäivän johdosta.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...